American Bashkir Curly

On rotuna vanha ja ainutlaatuisen monipuolinen rotu, jolla on arvoituksellinen menneisyys. Nevadassa, Coloradossa ja Wyomingissa elää vielä nykyäänkin villejä curly -hevoslaumoja, joita suojellaan riistansuojeluohjelmalla. Mitään luotettavaa käsitystä ei ole siitä, mistä kiharat tulivat. Niillä on kuitenkin geneettinen sopeutuminen ankaraan ilmastoon. Koska ihminen on hyvin vähän puuttunut curly -hevosen kehitykseen, se luokitellaan alkuroduksi. Curly -hevosen alkuperää tutkitaan monessa erilaisissa projekteissa. Tutkimuksien edetessä saattaa tulla hämmästyttäviä asioita eteen; esimerkiksi vuonna 1804 Carol -nimisestä paikasta Napoleon hankki kuusi kiharakarvaista hevosta, kaksi oria ja neljä tammaa. Curlyistä tiedetään, että ne ovat olleet olemassa Länsi- Yhdysvalloissa ainakin 200 vuotta. Niitä on kasvatettu ja käytetty karjatilan töissä ainakin 60 vuotta. Noin 1600 luvulla intiaanien luolamaalauksissa on piirretty kiharakarvaisia hevosia.

Tunnetuin kertomus alkaa, kun Peter Damele ja hänen poikansa Benny teki mielenkiintoisen löydön. He näkivät ensimmäisen kerran kiharakarvaisia hevosia vuorijonon huipulla keski- Nevadassa. Luonnollisesti ne kiehtoivat heitä, mutta myös hämmensi. He ihmettelivät, mitä nämä hevoset olivat ja mistä ne olivat peräisin. Damelet tunnistivat poikkeuksellisen sitkeyden näissä hevosissa. Reilu parikymmentävuotta kiharakarvaisen hevosten löytämisestä he päättivät aloittaa vakavissaan näiden hevosten säilyttämisen kasvattamalla. Ennen tätä päätöstä, kiharakarvaiset hevoset olivat osa heidän hevoslaumaansa. Pian he huomasivat näiden erikoisten näköisten hevosten olevan myös älykkäitä, helpommin koulutettavia, joilla on verraton kestävyys. Luonne oli erityinen; huomattavan rauhallinen ja ystävällinen, mikään ei näyttänyt hetkauttavan niitä. Jopa täysikasvuisia hevosia otettiin luonnonvaraisista laumoista ja muutamassa päivässä ne olivat pehmeämpiä käsitellä kuin muut hevoset, joita oli käsitelty jo pitkään. Damelen suvun yksi tunnetuimpia curly -oreja on Coopper D. Vuosia kestäneen muiden rotujen sekoittumisen seurauksena voi huomata, että curlyjä on eri kokoisia ja rakenteisia, risteyttäminen näkyy viidestä kymmenen sukupolven ajan.

American bashkir curly on keskimärin 150cm korkea, mutta rodun korkeus vaihtelee 130cm-165cm välillä. Hyväluonteinen, luotettava, kestävä ja rauhallinen kuitenkin vireä. Vakaa hevonen, joka pystyy erittäin hyvin liikkumaan vuoristoisessa ja epätasaisessa maastossa, erittäin varma jalkainen. Niillä on hyvä rakenne, vahvat jalat ja kaviot sekä huomattavan lyhyt, vahva selkä. Ne sopivat hyvin ratsastuksen moniin eri lajeihin. Tasaisen luonteen, älykkyytensä ja hyvän oppimiskykynsä ansioista curlyjä käytetään monipuolisesti ratsastuksen erilajeissa sekä vaellus- ja terapiaratsuina. Curly hevosella on perusaskellajit ja Curly Jim verilinjan hevosilla on perusaskellajien ohella yksi tai useampi erikoisaskellaji. Curly on luonnostaan talvella kiharakarva, se on tuuhea, joka eristää hyvin kylmää. Paksusta ja kiharasta talvikarvasta voidaan tehdä villalankaa. Rodussa on olemassa myös suorakarvaisia yksilöitä. Kaikki värit ovat sallittuja, yleisimmät värit ovat rautias, ruunikko, kimot ja kirjavat. Tutkimuksissa on tullut esiin, että curly hevoset saattavat kantaa verilinjasta riippuen CA, MH, HYPP, HERDA, GBED ja PSSM1 hevoseläinten geenisairauksia, joita on tullut rotuun risteyttämisen seurauksena. Geenitestien tekeminen ei ole pakollista, mutta me halusimme olla tietoisia omien hevostemme kohdalla kaikesta mahdollisesta, samalla auttaen curly -rodun geeniperimätietoutta. Jalostushevosemme geenitestit on tehty Englannissa sekä Yhdysvalloissa, joissa laumamme on todettu negatiiviseksi eli ei periytä geenisairauksia.

Rodun erikoisuus on myös se, että ne ovat hypoallergisia. Professori Dr. Judert osoitti hypoallergisuuden todeksi maaliskuussa vuonna 2000 yliopisto Aachenissa tehdyssä tutkimuksessa, curly hevosen karvapeite on fyysisesti erilainen kuin muilla hevosroduilla. Mikroskoopilla tarkastellessa karva on erilainen ja muistuttaa enemmän mohairia kuin perinteisten hevosrotujen karvaa. Tutkimuksissa todettiin curlyn hilseen sisältävän vain noin neljä allergeeniä, kun muilla roduilla hilseessä on kaksikymmentäneljä allergeeniä.

American bashkir curly on harvinainen paitsi Suomessa, myös kaikkialla maailmassa. Suomen Hippoksen rekisterin mukaan Suomeen on rekisteröity reilu kuutisenkymmentä american bashkir curly hevosta. Lisäksi on suunnilleen saman verran kiharahevosia, joilta puuttuu alkuperämaan rekisteritodistus. Suomen Hippos ry ei myönnä hevoselle american bashkir curly rotumerkintää, koska sen myöntää vain rodun alkuperämaan roturekisteri.

Maailman ensimmäinen ja vanhin American Bashkir Curly roturekisteri perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1971. Tavoitteena rekisterillä on säilyttää tämä harvinainen rotu ja edesauttaa curlyjen tunnettavuutta ja suojella geneettisesti tätä rotua maailmassa. Rekisteriin hyväsytään kaikki kiharakarvaiset hevoset. Rekisterissä on noin viitisentuhatta rotumääritelmän omaavaa curly hevosta, tässä laskuissa ei ole mukanan villejä curly hevosia. Roturekisterin kasvattajalisenssimme on 279. Tämä edellyttää, että hyväksymme rekisterin säännöt noudattaen niitä. Lisensoidun kasvattajan pitää pyrkiä säilyttämään rodun ainutlaatuisia ominaisuuksia, jotta laatu ja alkuperäisyys säilyisivät rodussa. Rakenne ja luonne ovat tärkeitä ominaisuuksia. Kasvattajien toivotaan etsivän vikoja joiden epäillään olevan geneettinen yhteys, ettei näitä vikoja siirretä tuleville sukupolville.

Joillakin curly-verilinjoilla on säilynyt primitiivisistä ominaisuuksia, joista yksi on niin sanottu jähmettymisrefleksi. Ne eivät säntää karkuun pelästyessään, kuten hevoset lajityypillisesti tekevät, vaan kääntyvät katsomaan uutta tai pelottavaa asiaa. Osalla on kaksiosainen sierain jota voivat käyttää ääriolosuhteissa esimerkiksi hiekka- tai lumimyrskyssä sulkien sieraimensa kameleiden tapaan. Sierain toimii kylmässä säässä hengitysilman lämmittäjänä. Iho on paksu ja verisuonet syvällä, osalla saattaa olla lisärasvakerros.

Jalostuskantamme tulee monipuolisista ja alkeperäisistä verilinjoista, mukaan lukien Damele, sekä legendaarisesta oriverilinjasta Spartacus tuottaakseen terveitä ja hyvä rakenteisia. Jalostustyössämme pyrimme säilyttämään rodun alkuperäiset ominaisuudet. Kiinnitämme erityistä huomiota rakenteeseen ja askelajeihin. Arvostamme ja kunnioitamme rodun aitoutta. Jokainen jalostukseen käytetty ori on rotunsa malliesimerkki. Heillä on selkeä sukuhistoria, jolla on vahvat rotuominaisuudet, jotka periytyvät onnistuneesti geneettisesti. Tilallamme on kaksi oria, Sun Walker ja SASR Solid Sky.

Herrasmies oriimme San Walker on mainio monitoimihevonen joka on rekisteröity molempiin rodun alkuperämaan kantakirjoihin ABCR ja ICHO. Sani edustaa yleistä Damelen sukulinjaa jonka suvussa vaikuttaa valtaori Colonel Austin. Suku on kuitenkin haluttu ja menestyksekäs koko Euroopassa.
1990-luvun alkupuolella ensimmäisten joukossa curly hevosia Eurooppaan tuonut Anders Henriksson on Sanin kasvattaja pohjois-Ruotsista. Sanin emälinja on yksi tunnetuimpia curlylinjoja josta Sani on perinyt kokoaan. Huippusukuinen isälinja jossa isän isänisä, erinomaista curlytyyppiä edustanut Colonel Austin (i. Dixie D) oli niin ikään aikansa arvostetuimpia jalosuotusoreja jonka vaikutus näkyy vielä tänäkin päivänä curlyissä.
Sani on erittäin hyvä ajohevonen, niin kärryjen kuin reenkin edessä. Oriin hyvästä terveydestä kertoo pitkä ura vaellusratsuna ja vierailijoiden rekikyyditykset sekä se on lasten käsiteltävissä kiltin, tasaisen ja nöyrän luonteensa ansiosta. Sanin kilttiä luonnetta kuvaa ehkä parhaiten se, että välillä unohtaa sen olevan ori, kun se on toimiva kaikissa tilanteissa.
Nyt 23 vuoden iässä Sani on edelleen reipas, terve ja tiineyttänyt erinomaisesti. Sani on homotsygootti nd1 värigeenille eli eriperintäiselle hallakkogeenille joten kaikki sen jälkeläiset ovat nd1 geenin kantajia. DNA testattu rodun rotusairauksista negatiiviseksi eikä voi siis periyttää ko. geenisairauksia jälkeläisilleen.
Sanin jälkeläiset ovat olleet hyvin liikkuvia käyttöhevosia, niin ratsuina kuin kärryjen edessä. Varsat ovat hyvän kokoisia, kiharia ja järkeviä sekä hyviä käsitellä. Jälkeläisiä kotimaan lisäksi löytyy Hollannista, Ranskasta ja Norjasta. Sanilla on myös vahva isoisän "rooli" kotimaisessa jalostuksessa. Monia Sanin jälkeläisiä on tavattu erilaisilla messuilla. Tällä kaudella isoisä on tyytyväinen aluetasolla kenttäkilpailevaan tyttärenpoikaansa joka edusti rotuaan myös Hevoset messuilla. Sani on Suomessa oletettavasti eniten jalostuksessa vaikuttanut curlyori jolla on eniten rekisteröityjä jälkeläisiä kotimaassamme.

Ostimme SASR Solid Skyn kolmen vuoden iässä Gaby Trompeter, Sand and Sky Ranchilta Saksasta. Solid on perlino full ABCR -rekisteröity curly ori. Se on kaikin puolin niin täydellinen kauniilla rakenteellaan, silmiinpistävän komealla värillään ja mahtavalla persoonallisuudellaan. Se on yksinkertaisesti upea, niin suloinen ori. Se on antanut meille muutamia kauniita kiharavarsoja ja odotamme innolla lisää!

Meillä on suuri kunnia saada hänet elämäämme osana perhettä tänne Lappiin.

Unioninkatu 29, 00170 Helsinki
Kaikki oikeudet pidätetään 2019
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita